Järvi-Suomen Kiinteistökonsultit Oy

Järvi-Suomen Kiinteistökonsultit Oy on vuonna 1993 perustettu yksityisomisteinen asiantuntijayritys. Aiemmin meidät tunnettiin toiminimellä Järvi-Suomen Viestintä Oy, mutta muutimme nimemme 2013 alkuvuodesta paremmin nykyistä toimintaamme vastaavaksi.

Nykytoimintamme on keskittynyt kiinteistöhuollon eri toimintojen työnojauksen ja siihen liittyvien tietojärjestelmien kehittämiseen. Nyt järjestelmäämme on käytössä lisäksi siivoustoimialalla, koneurakoinnissa, isännöitsijätoimistoissa, rakennusliikkeissä sekä muisssa liikkuvan työn yrityksissä.

Tarmo- ohjelmistomme avulla voidaan hoitaa kiinteistöhuollon keskeiset toiminnot sujuvasti aina suunnittelusta palkanlaskentaan ja laskutukseen asti. Keskeisin ajatus Tarmoa kehitettäessä on ollut helppokäyttöisyys ja liikkuvan työn vaatimusten huomiointi. Siksi Tarmoa käyttävät sujuvasti niin yritysjohto, kiinteistönhoitajat kuin siistijät. Toimistolta tai kentältä Tarmo Mobiili- sovelluksemme kautta!

Tarmo- kiinteistöhuollon innovatiivisten ratkaisujen päätoteuttajana toimii Controla Oy, joka on Jyväskylässä toimiva selainpohjaisia palveluratkaisuja tekevä ohjelmistotalo. Lisäksi meillä on muitakin alihankkijoita, jotka toteuttavat ratkaisuja suoraan meidän ohjauksessamme.

Meillä ei ole omaa laskutusohjelmistoamme, koska Suomi on täynnä hyviä taloushallinnon ratkaisuja. Tarmon voi liittää moniin keskeisiin järjestelmiin, mm. Visman Netvisoriin, Passeliin ja Fivaldiin, Mavasoftiin, Heeros Vendaan, HelpostiLasku- ohjelmistoon sekä muutamiin muihin ratkaisuihin.

Tarmo- ratkaisumme on saanut merkittävän aseman, etenkin kiinteistöhuollon ratkaisuissa.